Ajankohtaista_banneri

Ajankohtaista

Tutustu toimintaamme

Täältä töihin – kuntouttavasta työtoiminnasta Liven työntekijäksi

Kirjoittanut: Live palvelut | Nov 15, 2019 10:43:30 AM

Liven asiantuntijat tekevät päivittäin töitä sen eteen, että mahdollisimman moni pystyisi toimimaan suomalaisen yhteiskunnan täysipainoisena jäsenenä. Tavoitteena on etsiä jokaiselle yksilöllinen reitti työelämään tai opintojen pariin. Live pyrkii toteuttamaan samaa ajatusta myös omissa rekrytoinneissaan. Viime aikoina kaksi Liven kuntouttavan työtoiminnan asiakasta on työllistynyt palkkatöihin Liven ravintolapalveluihin.

Kuntouttava työtoiminta voi olla uusi alku, joka poikii uusia mahdollisuuksia ja hyviä asioita. Näin kävi Anne Henrikssonille, joka vakuutti taidoillaan Live Palveluiden kuntouttavan työtoiminnan jaksonsa aikana ja työllistyi palkkatöihin Liven ravintolapalveluihin. Anne rekrytoitiin kahvila Liveen määräaikaiseen työsuhteeseen työllistämistuen avulla. Sitä ennen hän oli kahvilassa puolen vuoden ajan kuntouttavassa työtoiminnassa. Liven työllisyyspalveluiden asiakkaat pyritään kiinnittämään työelämään jo jakson aikana.

- Livessä kuntoutujat tekevät oikeita töitä, vahva työelämälähtöisyys on meille tärkeää, kertoo kahvila Liven työvalmentaja Satu Vienola.

- Kahvilatyöntekijänä työtehtäviini kuuluvat tehtävät kahvilasalin puolella, kassapalvelut sekä asiakaspalvelu. Lisäksi toimin ohjaajana kuntoutujille, jotka ovat kahvilassa kuntouttavan työtoiminnan jaksolla. Iltapäivällä suljen kahvilan ja hoidan kaikki siihen kuuluvat työt. Minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta kahvilatyöstä, joten tämä oli uusi aluevaltaus. Olen kyllä haaveillut aina, että minulla olisi oma pieni kahvila, kertoo Anne.

Uusi ura kahvilapalveluiden parista

Annella on takanaan pitkä ura kustannusalalla myynti- ja ilmoitussihteerinä. Työelämästä hän oli poissa muutaman vuoden, joten Liven kuntouttavan työtoiminnan jakso oli pehmeä paluu työelämään. Hän työskenteli ensin kolmena päivänä viikossa neljän tunnin ajan, ja vähitellen työviikkoa pidennettiin neljään päivään.

- Koin, että Liven kuntouttava työtoiminta oli minulle oikea paikka, täällä olen tehnyt alusta alkaen oikeita töitä. Tykästyin heti kahvilatyöhön, tämä on ollut lottovoitto minulle. Olen ollut todella tyytyväinen alanvaihdokseen, ja ihmettelenkin, miksi en ole tehnyt tällaista ratkaisua jo vuosikymmeniä sitten. Piti kulkea kauhean pitkä tie ensin. En enää lähde sellaiseen työhön, jossa en viihdy, miettii Anne.

Nyt Anne on työskennellyt kahvila Livessä jo 1,5 vuoden ajan.

- Meillä oli kahvilassa henkilöstövajetta, joten oli luonnollista, että rekrytoimme Annen. Meillä oli talossa hyvä tyyppi, joka osasi jo työt. Miksi emme hyödyntäisi häntä, vaan lähtisimme etsimään uutta työntekijää talon ulkopuolelta, ei siinä olisi ollut mitään järkeä. Kaikki on mennyt Annen kanssa todella hyvin, hän on iskostunut tähän työhön saman tien. Anne oli valmis tapaus jo tullessaan tänne, kertoo kahvila Liven työvalmentaja Satu Vienola.

Kirjoittanut Live palvelut

Live Palvelut on valmennus- ja asiantuntijatalo, jonka toiminta on keskittynyt erityistä tukea tarvitsevien työllistymiseen.

Jätä kommentti