Ajankohtaista_banneri

Ajankohtaista

Tutustu toimintaamme

Kauppakeskus Sello ja Ammattiopisto Live tekevät yhdessä hyvää

Kirjoittanut: Ammattiopisto Live | Jan 8, 2020 9:17:56 AM

Ammattiopisto Live ja Kauppakeskus Sello tekivät yhdessä hyvää vuoden 2019 aikana. Sello ja Sellon toimijat tarjosivat useille Liven opiskelijoille erilaisen ja työelämälähtöisen oppimisympäristön, ja Liven opiskelijat rikastuttivat kauppakeskuksen asiakkaiden arkea kahden tapahtuman avulla.

Yhteistyö aloitettiin ystävänpäivänä 2019, jolloin Sello ja Ammattiopisto Live järjestivät kauppakeskuksessa hyvää mieltä ja toisista välittämistä henkivän Rakkaudella Live -tapahtuman. Liven opiskelijoiden järjestämästä tempauksesta oli iloa ja hyötyä niin opiskelijoille itselleen, kauppakeskukselle kuin Sellon asiakkaille. Päivän aikana Liven opiskelijat kannustivat Sellon asiakkaita ystävällisyyteen ja yhteisöllisyyteen. Liven merkonomiopiskelijat jakoivat Sellon asiakkaille 1500 ilmapalloa, lisäksi asiakkaita hemmoteltiin kulttuurialojen ammattiopiskelijoiden tanssi- ja musiikkiesityksillä. Asiakkailla oli myös mahdollisuus tehdä ystävänpäiväkortteja tuntemattomille. Ystävällisiä ja kannustavia viestejä sisältävät kortit ripustettiin pyykkinarulle, josta halukkaat saivat ottaa niitä mukaansa.

Toinen Sellon ja Liven yhteistempaus järjestettiin vuoden loppupuolella 7.11. Rakkaudella Live -Tehdään yhdessä hyvää - isänpäivätapahtumassa Sellon asiakkaita ilahduttivat jälleen Liven muusikko-opiskelijoiden esitykset. Lisäksi Liven Telma-opiskelijat järjestivät halukkaille osallistavan isänpäiväkorttipajan.

Yhteistyötä myös laajemmin

Yhteistyö on jatkunut tapahtumien lisäksi myös muissa merkeissä ja Liven opiskelijat ovat avustaneet Selloa erilaisissa tehtävissä. Syksyllä 2019 Liven merkonomiopiskelijat toteuttivat Sellon asiakkaille asiakaskyselyn liittyen HSL-lippukäytäntöjen muuttumiseen. Kyselyyn vastasi 200 eri-ikäistä asiakasta.

Sellon ja Liven yhteistyöstä hyötyvät kaikki osapuolet. Opiskelijat pääsevät tekemään tapahtumasuunnitteluun ja -tuotantoon liittyviä opintosuorituksiaan aidossa ja varsin hektisessä asiakasympäristössä. Kauppakeskuksessa toimiessaan opiskelijat altistuvat suorille asiakaskontakteille ja joutuvat voittamaan esiintymispelkonsa. Näihin aitoihin ja arvokkaisiin kohtaamisiin ei tarjoudu mahdollisuuksia ihan joka päivä. Yhteistyö oppilaitoksen kanssa on myös Sellolle tärkeää.

- Haluamme tarjota opiskelijoille mahdollisuuden työpaikalla oppimiseen aidossa oppimisympäristössä. Olen todella tyytyväinen, että voimme olla mukana toteuttamassa yhteiskuntavastuuta omalta osaltamme näin iloisissa merkeissä. Yhteistyö Liven kanssa on toiminut sujuvasti ja asiakkaamme ovat olleet kiinnostuneita liveläisten tempauksista, kertoo Sellon markkinointipäällikkö Sanna Kouvalainen.

Menestyksekkään vuoden jälkeen Liven ja Sellon yhteistyö laajenee ja vahvistuu vuoden 2020 aikana entisestään.

Lisätiedot:

Annika Lipponen
p. 050 557 1495
annika.lipponen@inlive.fi

Kirjoittanut Ammattiopisto Live

Ammattiopisto Live on pääkaupunkiseudun suurin ammatillinen erityisoppilaitos ja erityisopetuksen kehittämiskeskus.

Jätä kommentti