banneri-11

Anne Parmasto 

5.8. - 30.8.2019

Sweet Dreams

Anne Parmasto (s.1952) on virolainen taidemaalari ja Tarton yliopiston maalaustaiteen professori.

Puhuimme maalauksesta, sekä silloin kun kävin Parmastoa tapaamassa Tallinnassa, että ripustuksen aikana. Paljon opettavana ihmisenä hän on joutunut miettimään miten maalausprosessia voisi sanallisesti avata. Kaikkea ei voi sanoa - maalauksen katsomiselle ei ole olemassa käyttöohjetta, eikä sisällöt välttämättä mahdu lauseisiin.

Puhutaan siis maalareista. Meitä on kaikenlaisia. Karkean jaon voisi kuitenkin tehdä esimerkiksi kahteen ryhmään: on meitä jotka tarvitsevat olosuhteet, ja niitä jotka osaavat toimia ilmankin. Pohja, jolle maalia levitetään on tietysti aina olosuhde, maalin paikka. Mutta maalarina herkästi sokeutuu kankaalle tai sileälle levypohjalle: pohja on läsnä antamatta osviittaa siitä miten pitäisi edetä. Maalin sively tapahtuu kitkattomasti ikään kuin ei-missään ja päätöksiin vaikuttavat lähinnä maalarin sielun ja ruumiin liikkeet.

Jotkut meistä tarvitsevat rankempia olosuhteita, enemmän vastusta. Pohjan on valmiiksi oltava joku, olio jolla on oma tahto ja voimakas luonne. Silloin pohjan kanssa käydään konkreettisesti vuoropuhelua. Omat päätökset muuttuvat näkyviksi toisen nahassa.

Anne Parmasto on pitkän uransa aikana ehtinyt maalata kaikenlaista, myös neutraaleille pohjille. Hän sanoo, että on nyt tarpeeksi vanha tekemään mitä huvittaa, kun on jo tehnyt paljon töitä turhankin vakavissaan.

Tässä näyttelyssä on esillä tuoreita maalauksia. Maalauspohjien materiaalit ovat olleet helposti saatavilla: on muutettu ja rempattu moneen otteeseen, ja erilaiset rakennusmateriaalit ovat pitkään olleet osa arkea. Parmasto pursottaa polyuretaania ja muokkaa pohjaa kelmujen avulla ja käsin, leikkelee pohjista palasia, sijoittaa niitä toisiin töihin, lisää laastia ja niin edelleen. Maalaus tapahtuu vaiheittain - joskus jokainen osa maalauksessa on maalattu erikseen, ja pohjan työstö on jatkunut vielä pitkään maalin levityksen aikanakin.

Mukana on myös yksi asetelma vuodelta 1980. Näin sen viime syksynä ja havahduin siihen, miten saman oloinen se on kuin aivan uusimmat työt. Ripustuspäivänä kuulin, että siinäkin on käytetty rakennusmateriaalia. Kankaalle on sivelty kerros laastia. Laastikerros toi prosessin kitkaa - loi olosuhteen, jossa maalin ja mielen liike muuttui näkyväksi nuorelle maalarille.

Vitriinissä on esillä Sarah de Zutterin teoksia. De Zutter on 21-vuotias belgialainen graafikko ja kuvataiteilija, jonka tiheissä, pienissä teoksissa ihminen opettelee olemaan nahoissaan.

Pauliina Turakka Purhonen