Kuvataiteilija Helge Riskula (s. 1951) ”kolahdutti” jo 70-luvulla kuraattori Otso Kantokorpea hänen ollessaan nuori opiskelija. Siihen aikaan Riskula oli realistinen taidegraafikko, mutta ei niin kutsuttua sosialistista realismia. Hän ei tehnyt heroisia työläiskuvia vaan hän teki niin sanotusti kriittistä realismia, joka tutki yhteiskuntaamme monin tavoin. Syrjäytymistä, katuväkivaltaa – aika ennakoivasti. Riskulan läheisimpiin opiskelukavereihin kuului, Galleria Ortonissakin yksityisnäyttelyn pitänyt, kuvataiteilija Tapani Mikkonen (1952-2014). Riskula oli yhdessä Mikkosen kanssa siinä rintamassa, jossa suomalainen grafiikka koki ison murroksen. Riskula ryhtyi varhaisessa vaiheessa tekemään värigrafiikkaa sen pienen piiperryksen sijaan, joka monelle on vieläkin taidegrafiikan ydin.
Sittemmin Riskula on tehnyt veistoksia, installaatioita, maalauksia, piirustuksia ja kollaaseja, joita on näyttelyssä esillä. Melkein voisi sanoa, että näyttely ei ole freudilainen sanan varsinaisessa merkityksessä. Vaan ehkä pikemminkin kulttuurihistoriallista, taidehistoriallista luotausta miten Freud on meidän maailmassa ollut. Riskula pureutuu kriittisesti aiheeseensa – näyttelyä voi katsoa Freud kriittisenä näyttelynä. Riskula on humoristi, mutta ei sellaisella tavalla, että kyse olisi nokkelista vitseistä. Helgen käsitys huumorista on Freudin käsityksen vastainen.
Näyttelyssä on esillä myös makkara-aiheisia veistoksia.
