OssiSomma.jpg

Ossi Somma toukokuu 2016

kuvanveistäjä Ossi Somma

Kuvanveistäjä Ossi Somma (s. 1926) juhlistaa 90-vuotista taivaltaan pienimuotoisella retrospektiivilla Galleria Ortonissa. Mukana on teoksia peräti seitsemältä vuosikymmeneltä.

Ossi Somma on iso lempeä mies, josta henkii rakkaus rauhaan ja kanssaihmisistä välittämiseen. Hän on koko uransa ajan ollut tinkimättömän yhteiskunnallinen taiteilija – mutta on samalla onnistunut luovimaan menestyksekkäästi taidemaailmaa aikoinaan vaivanneissa puoluepoliittisten taisteluiden karikoissa. Somma on silti puolensa valinnut: hän on ihmisen puolella – kulutuskapitalismia, riistoa, ahneutta, vihaa ja sotaa vastaan. Itse hänellä on ollut usein tapana nimittää itseään ”kristityksi kommunistiksi”. Toisin kuin monet avoimesti poliittiset taiteilijat, Somma on taiturimaisesti välttynyt ahtaalta lokeroinnilta. Yksi selitys lienee se, että hän on veistäjänä tavattoman monipuolinen. Hän on kuin hybridi, jossa yhdistyvät klassisen veistotaiteen plastiset ihanteet ja ITE-taiteen rajaton mielikuvitus ja räyhäkkyys.