banneri

Kari Cavén toukokuu 2007

kuvanveistäjä Kari Cavén

Kari Cavén (s. 1952) ei maalausta yhtään kaipaa. Hän kun opiskeli aikoinaan Kuvataideakatemiassa maalariksi, ”siihen aikaan ei paljon rakenneltu”, piti yhden yksityisnäyttelynkin, jossa hän kyllä oli jo lisäillyt kaikenlaista maalauksiinsa. Siitä eteenpäin kaikenlaiset löydetyt materiaalit ja esineet ovat olleet Cavénin taiteen lähtökohta, materiaali, muoto ja sisältö. Cavénin teoksen idea lähtee kappaleesta, esineestä joka Cavénin silmissä tuntuu käyttäytyvän tai näyttäytyvän jollakin jännittävällä tavalla. ”Aiemmin tein kyllä piirustuksiakin teoksista, silloin kun ne olivat muodoltaan lähempänä maalausta. Nyt ei teoksen toimivuutta näe ennen kuin sen on valmis.” Eikä ihan heti sittenkään: Cavén kun on uuteen teokseensa työhuoneessaan ”vielä sentään ihan tyytyväinen, vaikka olen sitä jo pari päivää katellut”.

Löydetty kappale, yleensä yhdessä muiden vertaistensa kappaleiden kanssa sitten muodostaakin teoksen, aivan olemalla vain se mikä se on, kunhan Cavén on sen kuitenkin ensin kääntänyt jotenkin ylösalaisin, asettanut johonkin uuteen vinkkeliin. Ja vasta nyt me muutkin näemme, mikä esine oikeastaan on, kuinka se on rakentunut, miltä se näyttää, mihin omituisiin systeemeihin se antaa mahdollisuuden. Hoksaa, kuinka maailmamme on rakentunut esineistä, jotka vasta käyttöyhteydestään erotettuna tuntuvat näyttävän todellisen luonteensa.

Kenties Cavénin teoksen esine tekee yllättävän visuaalisen efektin, kenties se assosioituu joksikin miltei esittäväksi, emmekä me kuitenkaan katso muuta kuin juuri sitä esinettä. Siinä mielessä Cavén on lähellä kuvataiteen konstruktivisteja: teoksessa ei todellakaan ole muuta kuin se mitä siinä on. Ei ole illuusiota siitä, että se todella esittäisi jotakin, ei ole illuusiota siitä, että se kertoisi jostakin realismin tuolta puolen. Esineet vain ovat omillaan, tosin taiteeksi käännettynä, ja silti me teemme niistä valtavasti huomioita.