banneri.jpg

Anne Koskinen tammikuu 2013

kuvanveistäjä Anne Koskinen

Karunalainen kuvataiteilija Anne Koskinen (s. 1969) on harvinainen multi-instrumentalisti kuvataiteessamme. Hän kykenee yhtälailla piirtämään, maalaamaan ja veistämään virtuoosin taidolla. Ja siltikään hän ei ole taidemaailman silmissä ainakaan ensisijaisesti leimallisesti käsityöläinen vaan pikemminkin ajattelija, joka on teoksissaan pohtinut taiteen peruskysymyksiä tai toisaalta ihmiseksi tulemisen suuria probleemoita.

Koskinen tuntuu samalla kysyvän sen perään, miten taideteoksesta tulee taideteos kuin sitä, miten ihmisestä tulee se, mikä hän on. Taiteen osalta häntä on kiinnostanut muun muassa originaalin ja jäljennöksen ongelma, teoksen tekijyyteen liittyvät seikat, ja myös teoksen materiaaliset ulottuvuudet: minkälaista materiaalia mihinkin teokseen on tavattu käyttää ja miten tilanne muuttuu, kun asiat tekeekin ”väärin”.

Nyt Koskinen on jättänyt alkuperäisen ja kopion ongelman osittain taakseen ja ryhtynyt työskentelemään ”omasta päästään”. Hän on myös pysytellyt arkisesti takapihallaan ja löytömateriaalin parissa, ja niinpä osa hänen veistoksistaan koostuukin materiaalista, jonka nimi on ”takapihan kivi”. Ja kuinka yhtä aikaa arkaainen ja jalon monumentaalinen voikaan olla takapihan kiveen veistetty muotokuva.