Ajankohtainen

taidemaalari Tarmo Paunu

4.3.-29.3.2019

Taidemaalari Tarmo Paunu

Revähdykset, murtumat ja pullistumat

Maalari maalaa. Olen ajatellut että Tarmo Paunu (s. 1971) on nimenomaan maalari, siinä mielessä että maali kaikessa ihanuudessaan olisi hänelle pääasia. Jututin taitelijaa, joka puhuikin pakkomielteisestä keskittymisestä kasvoihin ja katseen vangitsemisen vaikeudesta. Hän mietti ihmisen perimmäistä yksinäisyyttä ja kallisarvoista yhteyttä toisiin, joka syntyy nimenomaan katseiden kohdatessa. Maalauksen ensi katsoja on maalari, ja maalarin on ensin pysähdyttävä ja kohdattava maalauksessa oleva toinen, itsessä oleva outo. Kun maalaus katsoo takaisin, se toimii.

Tie taiteilijaksi ei ollut suora. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen piti kokeilla elämää. Ylenpalttinen juhlinta päättyi rakennusalan koulutukseen. Kauaa eivät opinnot jaksaneet kiinnostaa. Ruuanlaitto sen sijaan oli hauskaa hommaa. Ehkä suurtalouskokin opinnot auttaisivat oikeaan ammattiin? Kokkikoulukin oli kuitenkin pettymys: ei siellä herkkuja väkerrelty vaan hämmennettin 800 litran makkarakeittoa isolla airolla. Ymmärtäähän sen, että luova ihminen kyllästyy.

Pirkanmaan Käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen puutyölinjalla sattui käänteentekevä hetki. Paunu värjäili puuta, ja jäi lumoutuneena tuijottamaan pariisinsinisen purkin sisuksiin. Siellä aukesi avaruus, toinen ulottuvuus. Löytyi maalaus, sujuva tapa ilmaista suoraan mitä mielessä ja tunteissa liikahteli.
Tästä lähtien oli suunta selvä: taidekouluun ja maalariksi! Opinnot ensin Tampereella ja vuodesta 1998 Helsingissä osuivat hyvään saumaan. Kuvataideakatemian maalauksen laitoksella oli vireä meininki ja opettajista löytyi ymmärtäjiä.

Näyttelyn nimi viittaa paitsi Ortonin sairaalan toimintaan myös siihen mielen maisemaan, josta maalari aiheensa ammentaa. Maalauksista katsovat olennot saattavat olla vinksallaan, tukalastikin nyrjähtäneitä. Heidän tilaansa kuitenkin pehmentää huumori, paras kipulääke elämän särkyihin.

 Ministudiossa kuvanveistäjä Pasi Mälkiän teoksia.