Taidemaalari Antero Kahila (s. 1954) nousi suuren yleisön – myös kansainvälisen – tietoisuuteen viimeistään vuonna 2008, jolloin valmistui hänen mustavalkoisiin valokuviin ja taidehistoriallisiin tutkimuksiin perustuva rekonstruktionsa Berliinin pommituksissa tuhoutuneesta Caravaggion (1571–1610) alttarimaalauksesta Pyhä Matteus ja enkeli (1602). Projekti kesti kaikkineen viisi
Kahila on siis paneutunut barokin maalaustaiteen saloihin. Se ei ole kuitenkaan ole mikään itseisarvo. Onkin hieman surullista, että taiteilija leimautuu melko voimakkaasti ja usein pitkäksi aikaa julkisuutta saaneesta projektista. On siis syytä korostaa, että Kahila ei ole mikään barokkitaiteilija tai barokin epigoni – jäljittelijä, seuraaja tai oppipoika. Taiteilijat ovat usein kiinnostuneita varhaisemmasta taiteesta sen takia, että taide on aina käsitellyt erilaisia kuvaamisen ongelmia ja keksinyt erilaisia, toisinaan ihan teknisiäkin ratkaisuja, joihin on syytä paneutua kirjojen lisäksi käytännön tasolla. Esimerkiksi se mestarillinen valon ja tilan käsittely, joka leimaa Kahilan tuotantoa, kumpuaa siitä pitkästä tutkimusmatkasta, jonka hän on tehnyt ja jonka hän on päivittänyt nykyiseen tematiikkaansa soveltuvaksi.
