banneri.jpg

Jaan Toomik & Jüri Ojaver maaliskuu 2013

Jaan Toomik & Jüri Ojaver

Galleria Ortonin jo perinteeksi muodostunut virolaisen nykytaiteen esittely jatkuu kahden monipuolisen taiteilijan yhteisnäyttelyllä. Jüri Ojaver (s. 1955) ja Jan Toomik (s. 1961) ovat tulleet tunnetuksi maalareina, veistäjinä, installaatioiden tekijöinä sekä performanssi- ja videotaiteilijoina. Molemmat ovat myös kouluttaneet uusia virolaisia nykytaiteilijoita: Toomik on toiminut Viron taideakatemian poikkitaiteiden professorina ja toimii nykyään maalaustaiteen professorina, Ojaver on puolestaan toiminut saman akatemian kuvanveiston professorina. Ei ole myöskään sattumaa, että he esiintyvät ryhmänä: yhdessä brittisyntyisen tallinnalaisen Paul Rodgersin ja jo edesmenneen Jaan Pavlen (1940–2010) kanssa he muodostivat aikoinaan Eesti Energiad -taiteilijaryhmän.

Ojaver on taiteilijana itseoppinut, mutta monipuolinen lahjakkuus vei hänet aina akatemian professoriksi asti. Hän on toiminut enimmäkseen kuvanveistäjänä, eikä mikään materiaali ole ollut vierasta: työstettävänä materiaalina voivat toimia yhtä lailla löytötavarat – vaikkapa vanhat neuvostoaikaiset audiovisuaaliset laitteet – kuin klassiset veistomateriaalitkin.

Toomik valmistui akatemiasta taidemaalariksi, mutta hän tehnyt mittavan kansainvälisen uransa lähinnä videotaiteen parissa. Nyttemmin hän on siirtynyt 35-millisen filmimateriaalin pariin ja on parhaillaan tekemässä ensimmäistä pitkää elokuvaansa, mutta myös maalaaminen on palannut takaisin.