banneri-3

Ossi Somma maaliskuu 2006

taidemaalari Inkeri Makkonen

Ossi Somma on tosissaan. Se näkyy veistoksissa toljottavista pääkallomaisista silmäkuopista ja ihmisennahkoista, mutta ennen kaikkea se näkyy veistosten ja ihmisenkuvatusten suunnattomasta määrästä. Somman kotipihalla on kokonainen ihmiskunta ilkeännäköisine historioineen ja mustine tulevaisuuksineen.

Ei Somma mitään sellaista kerro, jota ei ajatteleva ihminen tietäisi, mutta juuri julistuksen lukumääräinen painokkuus kertoo, että on asioita, joita ei pidä jättääkään ajattelematta. Esimerkiksi, Somma ripusti 70-luvulla tolppamaiseen veistokseen kyltin, jossa luki ”Vietnam”, ja päätti laittaa siit’edes nimikyltin aina sieltä missä soditaan. Kylttejä on jo niin, ettei tolppaa juuri näy, että enimmät tippuvat maahan. ”Eikä siinä taida olla ollenkaan kaikki paikat”.

Somma asuu Nokialla vanhassa koulussa, jonka suurelle pihalle hän on rakentanut nelisenkymmentä vuotta hämmentävän laajaa veistospuistoa, jonka oleellisin osa on Danten seitsemänsataa vuotta sitten kuvaamasta nykypäivään sovellettu helvetti, Tuonelan virtoineen.

Siellä ihmiset ovat tyhjän päällä, toistensa päällä tai puristumassa vääristyneeksi massaksi joko omasta (vallan)himostaan tai toisten vallanhimon uhreina. Sortajien ja sorrettujen olemus alkaa vääntyä samaksi.

Tuoli, kaikille tuttu elementti, saa Sommalla edustaa tavaramaailmaa, tyhjänä horjuvaa valtaistuinta, tai kappaletta, joka lopulta sulattaa sillä ylpeästi istuvan ihmisen kaltaisekseen, katoavaiseksi tavaraksi.

Kun ikävien asioiden määrä on niin suuri, pitää sitä vastaan taistelevan taiteenkin määrä olla suuri. Mutta pienemmäksi taide usein tuntuu jäävän. Somma kuitenkin yrittää. Eikä yrittänyttä laiteta, ”ainakaan helvettiin”, Somman mukaan.