banneri.jpg

Juho Karjalainen helmikuu 2008

taidegraafikko Juho Karjalainen

Taidegraafikko ja kuvataiteilija Juho Karjalainen (s. 1947) valmistui Suomen Taideakatemian koulusta vuonna 1974. Hänestä on sittemmin kehittynyt virtuoosimainen akvatintalaattojen syövyttäjä, jonka teoksissa esiintyvät ihmishahmot puhuvat vähäeleisyydessään kuitenkin voimakasta kieltä. Kollega Kuutti Lavonen on kuvannut Karjalaista ”kielelliseksi taiteilijaksi, joka käyttää mykkää kuvaa puhutellakseen”. Puheeseen viittaa itse vähäpuheinen Karjalainenkin: ”Ohjelmajulistusta ei ole. Päämääränä on saada aikaan omillaan toimeen tuleva kuva, joka ei änkytä.” Ja sitten hän muuttuukin filosofiseksi: ”Olen kuullut, että ulospäin hahmottuu sellaista kuin ’oleminen’ (stilleben sanan kirjaimellisessa merkityksessä), mutta syövytysaltaan ääressä läträtessä sellainen ei ole mielessä päällimmäisenä. Joskus kuvaan liittyy kertovia elementtejä vailla tarinankertomisen tarvetta.”

Miehenä olen usein pysähtynyt Karjalaisen varsinkin isokokoisten miestä kuvaavien vedosten ääreen mietteliäänä. Hänen miehissään on uskomatonta voimaa mutta samalla myös herkkyyttä ja toisinaan tuskaakin, yksinoloa - pohtii Otso Kantokorpi. Onko Karjalainen sitten miesasiamies? ”1990-luvun alussa aloin käyttää miesfiguuria. Samalla kuviin tuli kertovia elementtejä. Olen rehti sovinisti: naisfiguuri on minulla lyyrinen, mies eeppinen ja toiminnallinen. Miesmissiota en ota kuitenkaan taiteelliseksi painolastiksi, vaikka siviilissä on selvää, että naiset ovat pelotelleet sankarit kuralle.”

Mutta ei Karjalainen tee pelkkää ihmisfiguuria. ”Figuurityöskentelyyn on yksi poikkeus: toinen minäni harrastaa vapaata muotoa. 1980-luvulla tein ’pilvikuvia’ ja olen palannut asiaan myöhemminkin.”