Yksityiskohta taidemaalari Valeri Vinogradovin teoksesta.

elokuu 2018  Valeri Vinogradov

taidemaalari Valeri Vinogradov

Valeri Vinogradov (s. 1952) on tuottelias ja pitkän uran tehnyt taidemaalari. Hän on opiskellut sekä Moskovan taidekoulussa 1974-79 että Viron taideakatemiassa Tallinnassa 1980-86. Koulutus oli klassista: harjoiteltiin havainnosta piirtäen ja maalaten. Töitä piti tehdä, ja paljon, eikä töistä puhuminen tai kirjoittaminen ollut silloin millään lailla tapetilla. Maalariksi opeteltiin maalaamalla ja vasta koulujen jälkeen alkoi taiteilijuus. Vuodesta 1984 Vinogradov on pitänyt 43 yksityisnäyttelyä ja osallistunut noin 300 ryhmänäyttelyyn sekä Virossa että muualla maailmassa. Hän on erittäin tuottelias maalari. Tähän Galleria Liven näyttelyyn on mahtunut vain pieni maistiainen siitä kaikesta mitä hän on vuosien varrella saanut aikaan.

Vinogradov työskentelee yleensä laajoissa sarjoissa. Sarjan alulle paneva voima on usein jokin uudenlainen vinksahdus tekeillä olevassa maalauksessa, joka vie mennessään. Vankka tausta havainnossa antaa vapautta kehitellä maalausta tällaisten onnekkaiden sattumien varassa.

Muutama muussa yhteydessä esillä ollut pikkuruinen maalaus sysäsi liikkeelle fiktiivisen Siperianmatkan, ”Sipiriaanan”. Siperiassa Vinogradov ei ole käynyt, ja Venäjälläkin vain kahdesti sieltä muutettuaan, kerran 90-luvulla ja toisen kerran 2000-luvun alussa. Vaikka hän omien sanojensa mukaan puhuu vain venäjää, näkee hän itsensä mieluummin maailmankansalaisena kuin Viron venäläisenä. Venäjän tilannetta hän kuitenkin seuraa tiedotusvälineiden kautta, ja kommentoi sitä paitsi ”Sipiriaanassaan”, myös lyhyissä, mustan huumorin sävyttämissä runollisissa esseissä Venäjän nykymeiningin kummallisuuksista.