Piilotettu hurmaa3.jpg

Tiiu Kirsipuu elokuu 2016

kuvanveistäjä Tiiu Kirsipuu

Galleria Ortonin vuoden virolainen vieras, tallinnalainen kuvanveistäjä Tiiu Kirsipuu   (s. 1957) on valmistunut Viron taideakatemiasta vuonna 1983 ja toiminut sittemmin opettajana samassa oppilaitoksessa. Nykyään hän opettaa Tallinnan yliopistossa.
Kirsipuu on Suomessa tuttu tekijä jo vuosien takaa: monipuolinen veistäjä on veistänyt jopa lunta ja jäätä – hän oli mukana jo vuonna 1988 Savonlinnan kansainvälisen lumiveistokilpailun voittajajoukkueessa. Pellossa hän oli vuonna 1999 puolestaan voittamassa jääveistoskilpailua.

Kirsipuu on myös mestari hieman vakavammassa veistotaiteessa – usein materiaalinaan pronssi. Tunnetuin hänen monista julkisista veistoksistaan on varmaankin Kahden Wilden veistos (1999) Tartossa.

Tuoreita pronssiveistoksia on tarjolla myös Kirsipuun Galleria Ortonin näyttelyssä. Teossarja Piilotettu hurmaa (2016) koostuu kuudesta henkarista roikkuvasta naisten vaatteesta, jonka läpi pilkottaa rinta – tai jopa kuusi rintaa erektiivisine nänneineen. Teosten tunnelma on moninainen: niitä voi tarkastella hieman surreaalisina objekteina tai sitten vaikka nykyisistä taideteorioista tunnetun ”miehisen katseen” kritiikkinä ja dekonstruktiona. Eikä sovi myöskään unohtaa sitä, että Kirsipuun teoksissa on usein mukana myös huumoria – eikä mitään vitsejä vaan esimerkiksi moniselitteisesti piilotettua lempeää ironiaa.