Live toimii etäyhteyksillä 13.5. asti. (päivitetty 1.4.2020 klo. 10.50). Lue lisää

Koronakriisi on koetellut monin tavoin suomalaista yhteiskuntaa ja eri tahojen toimintavalmiuksia. Palveluita ja toimintatapoja on jouduttu
Hallituksen 16.3.2020 antaman linjauksen mukaisesti Live on siirtynyt toistaiseksi kokonaan etäopetukseen ja -palveluihin koronaviruksen
Viimeaikaisen koronavirustilanteen vuoksi Invalidisäätiö on varotoimena päättänyt sulkea kahvila Liven maanantaista 16.3. alkaen ainakin kahden
Myrkytön ja kemikaaliton menetelmä suojaa opiskelijoita, henkilökuntaa ja asiakkaita haitallisilta mikrobeilta, epidemioilta, kemikaalialtistukselta
Invalidisäätiö on jo 80 vuoden ajan luonut tasa-arvoisempaa Suomea integroimalla tukea tarvitsevia osaksi yhteiskuntaamme. Yhteiskunnallisen
Tanssia, musiikkia ja myyntituotteita – missäpä mukavampi työympäristö nuorille kuin karnevaaleilla kauppakeskuksessa! Ammattiopisto Live käynnistää
Invalidisäätiön tehtävä on työskennellä sen hyväksi, että mahdollisimman moni pystyy toimimaan suomalaisen yhteiskunnan täysipainoisena jäsenenä. Onnistumisemme edellytys on tiivis yhteistyö Suomessa toimivien yritysten ja yhteisöjen kanssa erityistä tukea tarvitsevien ihmisten ammatillisen koulutuksen ja työllistymisen edistämiseksi.
Ammattiopisto Live luo aktiivisesti uusia yhteyksiä elinkeinoelämään kehittämällä ammatillista koulutusta yhä työelämälähtöisemmäksi ja rakentamalla opiskelijoille työelämäpolkuja yhdessä työnantajien kanssa.
Live Palvelut tuottaa kuntoutus-, työllisyys- ja valmennuspalveluita, joiden tavoitteena on edistää työllistymistä, työssä pysymistä ja työssä jaksamista.
Oletko kiinnostunut tekemään kanssamme yhteistyötä?
Vastaanottava yhtiö: Invalidisäätiö
Verkkolaskuosoite: 003702013753
Tyyppi: OVT-tunnus
Operaattori: Apix Messaging Oy
Välittäjän tunnus: 003723327487
Paperilaskut:
Invalidisäätiö/Ostolaskut
PL 203
28101 Pori
Y-tunnus: 0201375-3
Invalidisäätiö
Tenholantie 10
00280 Helsinki
puh. 020 147 4040 (vaihde)
info@inlive.fi