Mene sisältöön

ORTON Invalidis


Ensimmäinen HYVÄ TULE–palkinto professori Pär Slätikselle

29.11.2007

Kansallisen TULE-ohjelman toteuttamiseen liittyy tule-terveyden edistämiseen  merkittävästi edistäneiden hankkeiden, yhteisöjen, tekojen tai henkilöiden palkitseminen.

 

TULE-parlamentin yhteydessä Eduskunnassa 28.11.07 luovutettiin HYVÄ TULE-palkinto enimmäistä kertaa. Palkinto on luonteeltaan tunnustuspalkinto, kunniakirja.

 

Ensimmäisen HYVÄ TULE–palkinnon sai tule-terveyden edistämisestä ortopedian ja traumatologian emeritusprofessori Pär Slätis.

Pär Slätis on toiminut  mm. Sairaala ORTONin johtavana ylilääkärinä. Eläkkeelle jäämisen jälkeen vuonna 1996 häntä odottivat uudet tehtävät kolmannella sektorilla.

Milleniumia juhlittaessa julisti Maailman terveysjärjestö WHO koko ensimmäisen vuosikymmenen kansainväliseksi tules-vuosikymmeneksi.

Suomessa presidentti Halonen otti vuosikymmenen suojelukseensa ja Pär Slätis nimettiin vuosikymmenen Suomen suurlähettilääksi tehtävänään levittää tietoisuutta tule–ongelmien laajuudesta ja tule-terveyden edistämisestä.

Tule - järjestöjen sateenvarjojärjestö Suomen Tule ry perustettiin vuonna 2000 ja kun sen toiminta käynnistyi vuonna 2003, Pär Slätis valittiin uuden yhteistyöjärjestön puheenjohtajaksi. Vuoden 2006 keväällä hän halusi luovuttaa järjestön johtamisen uusille harteille. Joulukuussa 2006 käynnistynyttä, lähes vuoden kestänyttä, Kansallisen TULE-ohjelman kirjoittamisprosessia Slätis on avustanut kirjoittajaryhmän jäsenenä asiantuntevasti, innostuneesti ja vaivojaan säästelemättä.

 

Lisätietoja ja kuvia:

Maria Valkama, pääsihteeri, Suomen Tule ry, maria.valkama@suomentule.fi

 



 

 

 

 

 

 

 

200 pelle.jpg
Professori Pär Slätis
 

Sivun alkuun