Mene sisältöön

ORTON Invalidis


Vuoden Auttaja

27.8.2008

Suomen Kipu ry valitsi Vuoden Auttajaksi Kari Sulkon

 

Suomen Kipu ry on valinnut Vuoden Auttajaksi neurokirurgian erikoislääkärin Kari Sulkon. Yhdistyksen puheenjohtaja Liisa Mikkonen kertoo, että Sulkon valinta perustui jäsenäänestykseen. Hän arvelee valinnan perusteina olevan asiantuntemuksen, ihmisläheisyyden, potilaan huomioonottamisen sekä kokonaisvaltaisen näkemyksen potilaan voinnista. Sulkko toimii konsultoivana neurokirurgina Sairaala ORTONissa Etelä-Pohjanmaan keskussairaalassa, Reumasäätiön sairaalassa sekä Invalidisäätiön sairaalassa Ortonissa. Sulkon mukaan kivun hoito on haasteellista. Monet kivunhoitotoimenpiteet vaativat vankkaa ammattitaitoa ja erikoisosaamista. Kivun mekanismeja ymmärretään yhä paremmin ja samalla täsmähoidon löytämiseksi hermoston toiminnan ymmärtämisestä on tullut tärkeää. Suhtautuminen kipuun on onneksi muuttunut niin, ettei potilasta enää leimata turhaksi valittajaksi.

Sivun alkuun