Mene sisältöön

ORTON Invalidis


Apuraha

19.6.2008

Kelalta apuraha reumatutkimukseen

 

Kela on myöntänyt tutkimustoimintaan varatuista määrärahoista apurahan laajaan reumatutkimukseen. Kahdessa osassa tehtävän tutkimuksen ensimmäinen vaihe tehdään vuosina 2008–2009. Kokonaisuudessaan hanke valmistuu suunnitelman mukaan vuonna 2011. Tutkimusta tekevät yhteistyössä Kela, Kuntoutus ORTON, Etelä-Karjalan sairaanhoitopiiri ja Medcare-säätiö.

 

Jopa 15 000–20 000 suomalaista reumapotilasta käsittävässä hankkeessa selvitetään reumapotilaiden reumalääkkeiden, sairaalahoidon ja kuntoutusresurssien käyttöä sekä sairauden aiheuttamaa työkyvyttömyyttä Suomessa. Tutkimuksessa käytetään Kelan, Eläketurvakeskuksen, vakuutusvalvontaviraston ja Stakesin rekistereitä.

 

Tavoitteena on saada tietoa nivelreumapotilaiden hoidosta ja lääkkeiden sekä kuntoutuksen vaikutuksista toiminta- ja työkykyyn, käytettyihin palveluihin, kustannuksiin ja reumapotilaiden elämänlaatuun.

 

Nivelreuma on pitkäaikainen ja vaikea nivelten sairaus, jonka aiheuttajaa ei tunneta. Reumaa sairastaa noin 35 000 yli 16-vuotiasta suomalaista. Reumalääkityksen erityiskorvattavuus myönnetään vuosittain 2000–3000 potilaalle. 

 

 

Tutkimusryhmä

 

LT, reumatologi Kari Puolakka                       Etelä-Karjalan keskussairaala

LL Seppo Villanen                                        Kuntoutus ORTON

Dos. Timo Pohjolainen                                  Kuntoutus ORTON

Prof. Timo Klaukka                                      Kela

Biostatistikko Hannu Kautiainen                      Medcare



Sivun alkuun