14.12.2007
Neurologi Maija Haanpää siirtyy Kuntoutus ORTONiin
Kuntoutus ORTON vahvistaa moniammatillisia kipupoliklinikkapalveluitaan neurologisella huippuosaamisella. Vuoden 2008 alussa neuropaattisen kivun hoitoon sekä kuntoutukseen erikoistunut LT Maija Haanpää siirtyy Kuntoutus ORTONin kipupoliklinikalle. Hän on ensimmäinen vakituinen ORTONin neurologi-ylilääkäri.
Neurologi-ylilääkäri Maija Haanpää aloittaa Kuntoutus ORTONissa vuoden 2008 alussa. Haanpään neurologinen asiantuntemus sekä erikoistuminen neuropaattisen kivun hoitoon vahvistavat tuki- ja liikuntaelinten kroonisten kiputilojen tutkimukseen ja hoitoon erikoistunutta moniammatillista työryhmää.
Maija Haanpää on työskennellyt HUS:ssa vuodesta 2000 lähtien, muun muassa HYKS:n Kipuklinikalla sekä neurologian klinikan konsultoivana kivunhoidon asiantuntijana. Yhteistyö neurologian klinikan kanssa jatkuu edelleen konsultaatiopohjalta.
Kliinisen työn ohella Haanpää on toiminut aktiivisesti erityisalojensa ammatillisissa yhteisöissä, osallistunut tutkimustyöhön sekä tuottanut kivunhoitoon liittyvää opetus- ja asiantuntijamateriaalia. Haanpää on muun muassa TEO:n pysyvä asiantuntija ja toimii puheenjohtajana Facultas-hankkeen kroonisen kivun työryhmässä. Kivunhoidon ja kuntoutuksen erityispätevyyksien lisäksi Haanpäällä on hallinnon pätevyys.
Kuntoutus ORTONin kipupoliklinikka on osa ORTON Invalidisäätiötä. Potilaalle voidaan saman katon alla tarjota kokonainen palveluketju tai valikoida yksittäisiä hoidon ja kuntoutuksen palveluita tarpeen mukaan. ORTON Invalidisäätiön yksiköt ovat Sairaala ORTON, Kuntoutus ORTON, Tieteellinen tutkimus ORTON sekä Keskuspuiston ammattiopisto. Tuki- ja liikuntaelinsairauksien erikoispalveluja tuottava säätiö sijaitsee Helsingin Ruskeasuolla.
Lisätietoja:
Kuntoutus ORTON, kuntoutusylilääkäri Heikki Hurri
heikki.hurri@invalidisaatio.fi, puh. (09) 47481
Kipupoliklinikka/ vastuuhenkilö Sarita Aho
sarita.aho@invalidisaatio.fi, puh. (09) 4748 6900
