Invalidisäätiö 70 vuotta
mistä rahat toimintaan?
Alkuvaiheet
Mitä yhteyttä Tukholman jääpalloareenalla ja Invalidisäätiöllä on keskenään? Tämä ehkä yllättävä kytkös saa selityksensä Tukholmassa talvisodan aikana järjestetystä jääpallon Ruotsi-Suomi-maaottelusta. Ottelu radioitiin ja lotat sekä suojeluskunnat toteuttivat laajan kansalaiskeräyksen yhdessä Yleisradion kanssa keräämällä vapaaehtoisen maksun otteluselostuksen kuuntelusta.
Otteluun liittyi myös ikimuistoinen episodi: taiteilija Ella Eronen lausui sen yhteydessä Maamme-laulun liikuttuneelle kuulijakunnalle.
Sosiaaliministeri, valtioneuvos K.A. Fagerholm vaikutti siihen, että kyseisen kansalaiskeräyksen tuotosta annettiin lähes 8 miljoonaa markkaa (nykyrahassa noin 1.4 milj. €) Invalidisäätiölle sotainvalidien huoltotoimintaa varten. Summan suuruutta havainnollistaa sen vertaaminen Invalidisäätiön huoltolaitosrakennuksen rakentamiskustannuksiin, jotka nousivat 57 miljoonaan markkaan (nykyrahassa noin 10 milj. €).
Laitoksen rakentamiseen Invalidisäätiö sai Ulkomaisen Avun keskustoimi-kunnalta 12 miljoonan markan avustuksen. Alkuvuosinaan Invalidisäätiö sai jatkuvasti lahjoituksia sekä toimintaansa että rakentamiskustannusten kattamiseen. Säätiöllä oli rakentamiseen käytettävissä 37 miljoonaa markkaa. Loput jouduttiin lainaamaan. Myöhemmin säätiö sai 12 miljoonan markan valtionavustuksen rakennuslainojen lyhentämiseen.
Alkuvuosien käyttötalous rahoitettiin useista lähteistä. Valtion sotavammasairaala oli ottanut käyttöönsä kaikki Invalidisäätiön ortopedisen sairaalan sairaansijat ja maksoi niistä korvauksen todellisten kustannusten mukaan. Ammattikoulun kustannukset korvasi sotainvalidien työhuoltovirasto. Osa sairaalan käyttökustannuksista rahoitettiin sosiaaliministeriön myöntämällä valtionavulla.
Valtionavun vakiinnuttaminen
Vuodesta 1949 alkaen sosiaaliministeriön ja Invalidisäätiön suhteet vakiintuivat. Ministeriö myönsi vuosittain vahvistamansa talousarvion perusteella Invalidisäätiölle valtionapuennakkoa sairaalan käyttötaloutta varten. Lopullinen valtionavustus määräytyi toteutuneiden kulujen mukaisesti tilinpäätöksen perusteella. Koska kaikkia sairaalatoiminnan kuluja ei voitu korvata invalidihuoltona, uudistetusta käytännöstä seurasi tulkinnanvaraisuutta. Tämä johti siihen, että osa korvauksista viivästyi vuosikausia. Lopulta sosiaaliministeriö kuitenkin korvasi toiminnasta aiheutuneen alijäämän.
Vasta vuonna 1962 tehty Invalidihuoltolain muutos selkiytti valtionavustuksen myöntämisperusteet. Vuodesta 1963 alkaen ortopedisen sairaalan käyttökustannuksiin saatiin vuosittain 100 %:n valtionavustus.
Invalidihuoltolain mukainen valtionapu turvasi Invalidisäätiölle vakaan talouden aina vuoteen 1984 saakka.
Invalidisäätiön ammattikoululle maksetun 100 %:n valtionavun myöntäminen siirtyi vuonna 1968 ammattikasvatushallituksen vastuulle.
Valtionapulaitoksesta terveydenhuoltopalvelujen myyjäksi
Vuoden 1984 alusta Invalidisäätiön sairaalatoiminnan valtionapu lakkasi kokonaan, kun ns. Valtava-uudistus toteutettiin lain sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta (SVOL) tullessa voimaan. Invalidisäätiön ammattikoulun, silloin jo Keskuspuiston ammattiopisto, täysimääräinen valtionapu säilyi edelleen.
Ortopedinen sairaala siirtyi uuteen aikaan, jonka alkuvaiheita sävytti epävarmuus tulevaisuudesta. Epävarmuuden aika jäi lyhyeksi. Invalidisäätiö vakiinnutti nopeasti paikkansa ortopedisena huippuyksikkönä kuntasektorin terveydenhuoltoyksiköiden strategisena kumppanina, jollainen se oli jo kymmeniä vuosia ollutkin. Erona oli se, että aikaisemmin kunnat ja kuntainliitot eivät olleet maksaneet kirurgisista ja muista palveluista, joita niiden asukkaat olivat saaneet Invalidisäätiön sairaalassa.
Muutos oli dramaattisesti suurempi kuin osattiin kuvitella. Sairaalatoiminta oli rahoitettava palvelujen myynnillä aikaisemman vakaan valtionavun sijaan. Invalidisäätiö siirtyi siis täyden kustannusvastuun ja liiketaloudellisten riskien maailmaan. 1980-luvun loppu oli suurten muutosten aikaa myös Suomen kansantaloudessa. Valuuttasäännöstely lopetettiin, pankit lainasivat rahaa kevyin vakuuksin, kunnilla ja kuntayhtymillä oli runsaasti rahaa käytettävissä ulkopuolisiin terveydenhuollon ostopalveluihin.
Suuri muutos ei aluksi varsinaisesti näkynyt ortopedisen sairaalan arjessa, lukuun ottamatta taloushallinnollisten käytäntöjen muutoksia. Seuraavalla vuosikymmenellä, 1990-luvulla, palvelujen myyjän roolin nurjat puolet alkoivat tulla esiin - ei kuitenkaan siksi, että sairaalan palveluissa olisi ollut puutteita. Yhtenä syynä olivat erikoissairaanhoitolain tuomat muutokset kuntasektorin potilasohjaukseen. Potilasjonojen hallinta keskitettiin sairaanhoitopiireille.
Seurauksena oli peruskuntien potilasohjauksen olennainen väheneminen Invalidisäätiön ortopediseen sairaalaan, jonka nimi oli muutettu Sairaala ORTONiksi.
Samaan aikaan Suomi joutui vaikeaan lamaan, jonka vaikutukset heijastuivat Invalidisäätiön toimintaan parin vuoden viiveellä. Siihen asti vallinnutta säätiön vakaan taloudellisen turvallisuuden ilmapiiriä varjostivat aiemmin tuntemattomat uhkakuvat: lomautukset ja irtisanomiset, näinäkin aikoina liiankin tutut näkymät.
Ongelmista selvittiin. Totuttiin sopeuttamaan toimintaa kysynnän vaihteluihin ja elämään aiempaa suppeamman tilauskannan varassa.
1990-luvun alkupuolelta alkaen täyden valtionavun varassa toimivan Invalidisäätiön Keskuspuiston ammattiopiston toiminta alkoi laajeta voimakkaasti. Invalidisäätiössä käynnistyi myös uusimuotoinen kuntoutustoiminta kuntoutuslakien tullessa voimaan. Kuntoutustoiminta organisoitiin kuntoutusyksikköön, joka sai nimekseen Kuntoutus ORTON. Kuntoutuspalvelujen myynti kehittyi myönteisesti. Opiston ja kuntoutuksen kasvu antoi vakautta Invalidisäätiön talouteen.
Liiketoiminnan ja yleishyödyllisen toiminnan rinnakkainelon aika
Uuden vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä verottajan tiukentuneet ohjeet olivat impulssina Invalidisäätiön sairaala- ja kuntoutustoimintojen eriyttämiselle erillisiksi osakeyhtiöiksi. Tämä tuore rakenneuudistus toteutettiin kuluvan vuoden alusta lukien. Uuteen yrityskulttuuriin siirtymistä vauhditti myös Proteesisäätiön fuusioiminen Invalidisäätiöön ja Respecta Oy:n siirtyminen osaksi säätiötä. Rakenteelliset muutokset selkeyttävät Invalidisäätiön yleishyödyllisen toiminnan ja liiketoimintojen työnjakoa. Samalla ne kuitenkin säilyttävät niiden keskinäisen yhteyden säätiön tarkoituksen toteuttamisessa, ehkä vahvistavatkin sitä. Yhtiöiden osingoista ja niiden toimintatilojen vuokrista saatavan varallisuuden Invalidisäätiö käyttää arvokkaisiin, yleishyödyllisiin tarkoituksiin huolehtiessaan säännöissä määritellyn tarkoituksensa mukaisesti eri tavoin "maamme invalideista ja erityisesti sotainvalideista".
Takana kunniakas menneisyys - entä tulevaisuus?
Invalidisäätiö on tehnyt arvokasta työtä kuluneiden 70 vuoden aikana. Työmäärä, jolla säätiö osaavan henkilöstönsä parantavien ja hoitavien käsien kautta on auttanut sairaita ja vammaisia, on ollut todella suuri. Invalidisäätiö on selvinnyt monista vaikeista vaiheista. Joskaan yleiset taloudelliset ja yhteiskunnalliset näkymät eivät tällä hetkellä ole kovin rohkaisevia, niin kyllä ne sota-aikana olivat monin verroin vaikeammat. Viime vuosikymmenien valtava vaurauden kasvu ja hyvinvointiyhteiskunnan kehitys helposti hämärtävät suhteellisuudentajuamme. Olemme vaarassa liioitella käsillä olevia vaikeuksia.
Invalidisäätiöllä ja sen yhtiöillä on edelleen hyvät mahdollisuudet selvitä edessä olevista haasteista. ORTONin palveluja tarvitaan koko ajan, itse asiassa enenevässä määrin. ORTONin monipuolinen osaaminen on vahva perustus kehitettäessä palveluja tulevaisuuden tarpeita varten.
LÄHTEEET
Toivo Ailio: Invalidisäätiön toiminnasta v. 1940-1980
Invalidihuolto-lehti 3/198
Invaldisäätiö - 50 vuotta kuntoutusta. 1990
