Pasi Eerik Karjula
”Puu on lähellä” (4.4.-29.4.2011)
Kuvataiteilija Pasi Eerik Karjula (s. 1964) käyttää monia tekniikoita ja materiaaleja, ja hänen kädessään pysyy yhtälailla videokamera kuin moottorisahakin.
Tunnetuin Karjula on kuitenkin puuveistoksistaan. Hänen vähäeleiset ja myös vähäeleisesti nimetyt – kuten vaikkapa Vuori, Savu, Joki, Mäki, Voimala, Koti – teoksensa kuvaavat juuri sitä, mitä ne väittävätkin kuvaavansa.
Karjulan teosten symbolinen maailma on vahva, mutta ei osoitteleva eikä sisäänpäin kääntynyt. Ei ole haettua lähestyä hänen teoksiaan ’arkkityypin’ käsitteen avulla. Tämä koskee yhtälailla materiaalia kuin aihepiiriäkin. Puulla on jo sellaisenaan varsinkin meille suomalaisille aivan erityinen merkitys. Pelkkä materiaalin valinta puhuu veistosten arkkityyppisyyden puolesta. Niissä korostuu yleisesti jaettu ajatus siitä, miten menneiden sukupolvien kokemusperintö voi tiivistyä näennäiseen pieneen asiaan.
Sama koskee aihepiirejä. Ajatellaan vaikka taloa, joka pelkistetymmilleen riisuttuna esiintyy useissa Karjulan veistoksissa. Talon tarjoama suoja, varsinkin ’kodin’ muodossa, on keskeisiä perusasioita, joka on ikään kuin luonnollisesti saanut runsaasti symbolista ja kulttuurihistoriallista sisältöä. Voimme lukea vaikka Matteuksen evankeliumista Jeesuksen sanat miehestä, joka rakentaa kalliolle ja miehestä joka rakentaa hiekalle, ja miettiä taloa kuvaamassa ihmisen elämää ja rakentamisprosessia kuvaamassa sitä, mitä ihminen toimillaan saa aikaan. Mutta aivan yhtä hyvin voimme palata lapsuuteemme – kuka Grimmin satuihin, kuka Aku Ankkaan – ja miettiä isoa pahaa sutta, joka uhkaa seinien ulkopuolella: ”Tule ulos, tai minä puhkun ja puhallan…”
Tai sitten voimme heittäytyä filosofisiksi ja ranskalaisen ajattelija Gaston Bachelardin tavoin todeta: ”Koska muistot entisistä asumuksista voidaan elää uudelleen uneksinnassa, menneisyyden asumukset elävät meissä katoamattomina.”
Karjula asettuu tavallaan luontevasti suomalaiseen puuveistoperinteeseen, mutta kyse on jostain enemmästä kuin tyylillisistä seikoista. Karjula itse on todennut materiaalinvalinnastaan: ”Veistän puuta, koska se on tuttu materiaali ja lähellä. Yksi juonne tulee lapsuudesta, maaseudun kulttuurihistoriasta. Puusta on ympäristössäni aina tehty jotain.”
Taiteilija on monin tavoin katoamattomuuden vartija.
kuraattori
